Jumala puhuttelee meitä omantuntomme kautta. Kaiken alkusyytä tutkiskelevalle ihmiselle Jumala ilmaisee itsensä maailmankaikkeuden ihmeellisessä lainmukaisuudessa. Jumala puhuu meille myös pyhässä Raamatussa, jota syystä nimitämme Jumalan sanaksi.
Mutta Kristus, josta Raamattu kertoo, ei jättänyt meille välittömästi kirjallista sanomaansa. Vain kerran tiedetään Hänen kirjoittaneen ja silloinkin hiekkaan. Tämä ikään kuin vahvistaa ja havainnollistaa meille sen, että Hän itse oli koko olemukseltaan Sana. Siitä kirjoittaa pyhä apostoli ja evankelista Johannes Teologi, ”se opetuslapsi, jota Jeesus rakasti” (Joh 21:20): ’Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala… Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme Hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella pojalla on Isältä… Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus’ ” (Joh.1:1, 14, 4).
Niin Johannes kuin muutkin apostolit kirjoittavat todistaakseen rakkaudesta ja siitä uudesta elämästä, minkä Hän, totinen Valkeus, on tuonut maailmaan.
Elämä on siis ensin syntynyt, ja vasta sitten siitä todistava sana, Kristuksen tuoma uusi elämä, jota Pyhän Hengen kautta Kirkossa vaikuttaa, on tänäkin päivänä ensisijaisena todistuksena valkeudesta ja totuudesta.
Aikamme maailma on täynnä sanoja, ja myös Jumalan levitetään kaikin nykyaikaisin keinoin. Mutta nytkin sanat jäävät sanoiksi, elleivät ne sisällä julistusta siitä, ettei Jumala ole jättänyt meitä pelkkien sanojen varaan, vaan että Hän on antanut Sanan, oman Poikansa, tulla lihaksi keskuuteemme ja vaikuttaa elämässä pyhän Kirkkonsa kautta. Kaikkien sanojen tehtävänä on vain todistaa tästä elämästä ja siten tuoda meidät tämän elämän yhteyteen.
Kysymys ei ole siitä, miten me voisimme Sijoittaa Kristuksen siihen elämään –ja maailmankuvaan, jonka mahdollisesti olemme itsellemme muodostaneet, vaan siinä on todellinen elämän tai kuoleman kysymys, pääsemmekö yhteyteen sen elämän kanssa, jonka tuomiseksi ulottuvillemme on täytynyt tapahtua kaiken sen mistä Raamattu kertoo.
Yhä uudelleen joudumme toteamaan – vuodesta vuoteen yhä enenevässä määrin -, miten Kirkkomme jumalanpalveluselämä kaikkine sakramentteineen, muotoineen ja rukouksineen omalla sisäisellä voimallaan vetää puoleensa vilpittömästi totuutta etsiviä sieluja pannen heidän ottamaan ratkaisevan askeleen siihen elämään, jota Kristuksen tuomana on uskottu Kirkolle Pyhän Hengen varjeluksen alla.
Logoksen, Jumalan Sanan, ihmiseksi syntymisen riemullisessa juhlassa muistuttakaamme itsellemme ja toisillemme, että Kristuksen pyhän Kirkon jäseninä olemme kutsutut osallistumaan itse elämästä, emmekä vain elämästä puhuvista sanoista. Ellei meissä ole tätä ”elämää itsessämme” (Joh. 6:53), jää meille myös joulun sanoma pelkiksi sanoiksi.
Iloitkaamme siitä. ett’ Elämä itse kutsuu meitä siitä osallistumaan.
Pyhien marttyyrien Veran, Ljubovin, Nadesdan ja heidän äitinsä Sofian kirkon esimies
Pastori Markku Kinkki