Herramme Jeesus Kristus haastaa jokaisen suuren paaston viikkona elämäntapamme, uskomuksemme ja näkökulmamme, jotta voimme oikein ymmärtää, kuinka seurata Häntä. Opetuslapseus ja kuri ovat täysin yhteydessä toisiinsa. Askeettisuus (eli itsensä kieltäminen, itsehillintä, itsensä tyhjentäminen) on opetuslapsen välttämätöntä toimintaa. Jos aiomme koskaan tehdä Mestarin tahdon, meidän on osattava sanoa ei itsellemme, ei omalle tahdollemme. Joka suuren paaston viikko vedetään syvemmälle tuohon jatkuvasti kapenevaan itsensä kieltämisen tunneliin. Ja kuten evankelista Markus sanoo, tunneli tummenee, kun menemme syvemmälle siihen. Se pimenee, koska Markuksen esittämänä ”maailma” hylkää yhä enemmän Kristuksen ja työntää Hänet kohti ristiinnaulitsemista. Se pimenee, koska hitaasti jopa Hänen perheensä ja seuraajansa ja sitten jopa Hänen opetuslapsensa hylkäävät Hänet, kavaltavat Hänet, kieltävät Hänet ja pakenevat Häntä.

Mutta aina, tunnelin päässä on valopilkku – ja tunnelilla on loppu! Meitä vedetään kohti valoa, joka on Kristus. Koko paaston ajan haluamme, että muinaisten aikojen katekumeenien tavoin jatkamme siirtymistä kohti Kristusta. Itse asiassa tämä on koko hengellinen elämämme, vaikkakaan ei ainoastaan paaston aikana. Mutta päästäksemme valoon, kuten kirkossa liturgisesti ymmärrämme, meidän on käytävä läpi tämä tuskallinen ja kilvoittelua vaativa kohta – paasto. Päädymme Suurena perjantaina polvillemme Kristuksen hautaan.

Meillä ei ole muuta tapaa tällä hengellisellä matkalla, jos haluamme seurata Kristusta, koska tällä tiellä Hän vaelsi. Meidän kaikkien täytyy kulkea Kristuksen haudan kapean ja synkän käytävän läpi. Me menemme liturgisesti ja kirjaimellisesti seurakunnassamme Kristuksen haudan sisäänkäynnin ahtauteen. Koko suuri paasto ja koko pyhä viikko johtavat yön pimeyteen – Kristus nukkuu haudassa, Kristus on Hadesissa. Toivomme, että Jumala nousee ja tuomitsee maan.

Sitten keskellä yötä, keskellä pimeyttä, Valo ilmestyy, katoamaton, ikuinen ja riemuisa Valo, joka voittaa yön. Kristus Valo on noussut kuolleista! Olemme kulkeneet ristin, haudan, kuoleman ja Hadeksen läpi Jumalan valtakunnan loputtomaan valoon. Ja kuolemalta haisevasta haudasta tulee yhtäkkiä elämän lähde, ylösnousemuksen lähde, kasteen lähde, uudestisyntymisen, pääsy Jumalan, Valtakuntaan ja iankaikkiseen elämään.

Kristuksen hauta, hänen kuolemansa ja hautaamisensa ovat meille jokaiselle pääsy uuteen elämään. Me astumme sisään tämän kapean käytävän kautta omassa kasteessamme, jossa kuolemme Kristuksen kanssa ja meidät haudataan Hänen kanssaan ja sitten herätetään Hänen kanssaan uuteen ja päättymättömään elämään. Ja joka pääsiäinen meitä muistutetaan tästä matkasta, hengellisestä oleskelustamme tämän maailman pimeydessä, ristin ja haudan läpi Jumalan valtakunnan iloiseen valoon. Kävelymme keskiyön pimeyteen on muistutus siitä, että olemme vain vieraita maan päällä, kulkemassa matkallamme kohti Jumalan valtakuntaa. Ja yö katoaa, ja pimeys katoaa pääsiäisen valon ja uuden päivän, 8. päivän, Herran päivän edessä. Niin myös tämä maailma ja elämämme tämän maan päällä katoavat, ja vain se, minkä Jumala perustaa, jatkuu ikuisesti. Emme siis elä tätä maailmaa varten, vaan tässä maailmassa. Elämme Jumalan valtakunnalle, joka pysyy ikuisesti ja jota pimeys ei voita.

Emme ole sokeita sille tosiasialle, että maailma, jossa elämme, ei ole muuttunut. Elämä näyttää jatkuvan ikään kuin Jumalaa ja ylösnousemusta ei olisi. Maailma on edelleen täynnä väkivaltaa, sairauksia, sodankäyntiä, syntiä, himoa, ahneutta, epäuskoa ja kuolemaa.

Me uskomme, jotka olemme muuttuneet – sillä meillä on nyt valoa, toivoa ja iloa, huolimatta siitä, mitä pimeyttä maailmassa on. Meidän tulee uskomme kautta olla valona maailmalle. Emme kutistu pimeyden ja sen uhkien edessä, vaan pikemminkin loistamme Kristuksen valoa kuin kiroamme pimeyttä.

Kristus nousi kuolleista  -totisesti nousi!